sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Muistoja keväältä!

Nämä kevään aikana valmistuneet neuleet ovat jääneet aivan unholaan. Täytyypä esitellä ne täällä, että on itsellekin muistissa, mitä sitä on vuoden aikana puuhattu! Vauvan neuleita olenkin viimeisen vuoden aikana neulonut useampia. Täällä ainakin pari nuttusettiä.



Tämä tumma vauvanneule-setti valmistui jo maaliskuun lopulla ja taisi päätyä pääkaupunkiseudulle. Ihan kiva tehdä vähän tavanomaisesta poikkeava neule vauvalle. Yleensähän ne ovat vaaleita sävyjä, vaaleanpunaisia, -sinisiä yms.(ainakin minun neulomat). Itse olisin valinnut noiden housujen väriksi nutussa olevan grafiitinharmaan sävyn. Mutta aivan kivahan tuo on noinkin. Malli on SandnesGarnin Lanett Baby-lehdestä. Lankana Lanett ja puikot 2,5mm. Ai niin, vain tuo villatakin malli oli tuosta lehdestä. Siinä se olis pitänyt neuloa pyörönä ja leikata lopuksi auki edestä, mutta minähän neuloin sen tasona. En tykkään noista "leikkaushommista". Huosut, myssyn ja sukat tein sitten "vanhasta muistista". Settiin mennyttä lankamäärääkään en enää muista. Varmaan panin sen jonkun lappusen reunaan muistiin, mutta enpä nyt löydä sitä!

Maaliskuussa valmistui myös nämä lapaset. Lankana noissa oli Schachenmayr nomotta, Rheuma Thermal Wolle ja puikot 2mm. Neuloin nuo yksinkertaisesta langasta. Tuo lanka onkin tosi ohutta. Koko lapasissa oli pieni naisten koko.


Nämä kahdet naisten sukat neuloin kaksinkertaisesta langasta (sama "reumalanka"). Kuvassa tosin ne toiset sukat vasta ihan alkutekijöissä. Valmiiksi sain nekin jo huhtikuussa ja maailmalla ovat molemmat!


Vielä olis yksi kastemekko esittelemättä. Senkin neuloin huhtikuussa (muistaakseni)! Taidan laittaa kuvan siitä tuonne meidän yhteiseen blogiin.
Harmaata, sateista ja kylmää on tämä kesäkuu täällä Perämerenrannalla. Ja sääskiä on niin paljon,ettei uskalla edes ulko-ovea raottaa. Heti on "inisijöitä" eteinen puolillaan. Taidanpa siis istahtaa tuonne sohvalle ja jatkaa huivineulettani.

Mukavaa viikonloppua toivottelee Irina

1 kommentti:

  1. Todella harvinaiset värit minunkin mielestäni vauvan varusteisiin, mutta ihan kauniit! Nutun kuvio tuttu näyttää tutulta, sillä aikoinaan äitini taisi tehdä sellaisen poikani puseroon, joka sitten jäi minulle perinnöksi, kun poika venähti miehisiin mittoihin. ;D

    Samanlainen sää tuntuu olevan siellä ja täällä. Meillä vain ei ole kovin paljon sääskiä, kun asumme mäntykankaalla. Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa neuleen parissa! :)

    VastaaPoista