Pähkinänakkeli

Harvinainen vieras ilmestyi pari päivää sitten isosiskoni pihalla olevalle lintujen ruokintapaikalle. Pähkinänakkeli tuli  meille tutuksi jo 50 vuotta sitten. Silloin se ilmestyi äitimme Ennan pirtin ikkunan alla olevalle lintulaudalle. Muistaakseni silloin sen näkeminen oli vieläkin harvinaisempaa. Niin outo kulkija tuo pähkinänakkeli silloin äidillemme oli, että hän kirjoitti linnusta runon Outo lintu. Tämän runon olen tallentanut Kirjamuuri-blogiini, muiden äidin runojen ja muistelujen joukkoon. 

Äitimme runon mukaan silloinen vieras oli melkoinen lintulaudan kunkku, joka valtasi ruokailupaikan röyhkeästi itselleen. Tänään pähkinänakkelia oli vastassa monta muuta nälkäistä suuta. Muutama närhi ja harakka olivat nyt "kunkkuja", joita talitintit ja hömötiaiset, tämän uuden tulokkaan kanssa saivat väistellä. Ja olihan siellä kuusien alla kytiksellä naapurin kissakin 😺, saalista vailla sekin taisi olla. 

 

Olipa mukava, kun tämä maapähkiöitä ja auringonkukan siemeniä hamstraava puukiipijä tuli muuttomatkallaan poikkeamaan sisareni pihalle. Toivottavasti seuraava vierailu tapahtuu vähän lyhyemmän ajan sisällä. Isosiskoani kehoitin kirjoittamaan oman runonsa tästä syksyisestä kulkijasta. 

 Hömötinttikin yrittää saada osansa talipallosta.  

 Syysterveisin Aila-Riitta 🍂

 

Särkynyt sydän

 

Kuten aiemminkin, nuo minun huivi-tekeleeni jostain ihmeellisestä syystä saavat alkunsa jostain kukasta! Tässä särkynyt sydän tyttäreni pihalla viime kesänä!

Huom. Tuo viime kesä oli muistaakseni kolme vuotta sitten. Nyt vasta muistin tämän blogi-luonnoksen. No, kiva muistella itsekin näitä suunnitelmiani 🌸

Aina ei mene niin kuin "römsöösä"  

 

Tästä se ideointi silloin lähti. Jo heinäkuussa tuhertelin tuon huivin kaavioiden kanssa. Lanka oli silloin vielä hakusessa tähän ideointiin ja ruutupaperipino painui aina vain alemmaksi muiden ahaa-elämysten alle! Kunnes Kevätpäiväntasaus-yllätyshuivia neuloessani muistin tuon kesken jääneen ideoinnin.

Tällainen siitä sitten tuli! Särkynyt sydän!

 

 

Langan väri ei ole kyllä paras mahdollinen kuvaamaan tuota sydämen muotoisen kukan väriä. Kesällä neulomaani Alppiruusu-huivin langan sävyä  suunnittelin tähänkin huiviin. 

 

 

Tässä näkyy nuo huivin mallikerrat lähempää. Sydämen muotoa olen yrittänyt tuohon saada aikaiseksi. Kehittelyn varaa on kyllä vielä paljon ja uuden version ruutupiirrosta tuosta aiheesta on jo aloitettu!

 

 

Aika "reiättömiähän" nämä minun tekeleeni ovat, mutta jospa joskus vielä pääsen sinne saakka! "Tyvestä puuhun", eikö se niin ollut!

Lankana tässä on virolainen villalanka A-26, 8/2 ja pyöröpuikot 5,5mm. Lankaa meni 220g ja melko iso huivista tuli. 100cm x 220 cm.

Nyt on sitten vielä se aikaa vievin (mulla ainakin) homma edessä. Ohjekaavioiden laittaminen PDF:lle. Ja sehän on mulla vasta opetteluvaiheessa, mutta "yrittänyttä ei laiteta", vai miten se tämäkin sanonta oli. Vai olisko se, että "minkä vanhana oppii ...."

Saapa nähdä, montako vuotta ehtii kulua ohjekaavioiden tallennukseen 🌺

 

Liinu-mummu

 

 

Tänään 7. päivänä lokakuuta tulee kuluneeksi 140 vuotta äidinäitini Eveliinan syntymästä. Kuinka onnelliselta Liinu-mummuni tässä kuvassa näyttää. Kuinka pienistäkin asioista noina sodan jälkeisinä vuosina ihmiset tunsivat tyytyväisyyttä. Voin kuvitella, kuinka ylpeänä Liinu-mummu esittelee kasvattamaansa gloxiniaa. Tummanviolettien,  samettinpehmeiden kukkien runsautta on luultavasti ihailtu koko pihapiirissä. Kukkien värin voin vain kuvitella, koska väriähän näissä sen ajan kuvissa ei vielä ollut.

 

 

Muistoja minulla on hyvin vähän Liinu-mummustani, koska olin hänen kuollessaan vasta kuuden vuoden ikäinen. Mummu oli vuonna 1954 kuollessaan vasta 68 vuoden ikäinen.

Kastetodistuksen mukaan Evelina Elisabeth Rajanen syntyi 7. päivänä lokakuuta vuonna 1885. Syntymäpaikka oli Tamarac City, Houghton Michiganissa, Amerikassa, jonne hänen vanhempansa Matti Rajanen ja Maria Liisa os. Vallo olivat muuttaneet paremman elintason toivossa. Pian mummuni syntymän jälkeen tämä pieni perhe muutti takaisin Suomeen. Luultavasti odotukset valtameren takaisesta helpommasta elämästä olivat heille pettymys. Sen, mitä he silloin miettivät, on meille pelkkä arvailu.  

 

 

 

1880-luvulla tapahtuneelta Amerikan matkalta on säilynyt vain tämä kuva Simossa syntyneistä isoisovanhemmistamme Matti ja Maria Liisa Rajasesta. 

Sukuhistoria on kummasti alkanut kiinnostaa minua näin vanhemmalla iällä. Missä ja millaista elämää nuo meidän sukumme aiemmat polvet ovat eläneet? Sen haluaisin saada kaivettua esiin tuolta historian kätköistä. 

 

 

Minulla ja sisarillani on myös muistona tuosta esivanhempiemme lyhyestä elämänvaiheesta, Hancockissa vuonna 1886 päivätty mummuni Eveliinan kastetodistus. Jo niin hauras, pitkälti toistasataa vuotta vanha paperi, jossa voi tuntea historian lehtien havinaa. Niin minä kuvittelen tuota katsoessani. 

 

 

 

Pastoraalisukat

 

Taas on tovi vierähtänyt etten ole saanut aikaiseksi tätä neuleblogiani päivitettyä. Neuleita olen kyllä tikuttanut television katselemisen aikana. Nämä sukat vaativat kuitenkin ihan oman neulehetkensä ja silloin oli telkkari tiivisti suljettuna. Ei haluttanut alkaa virhesilmukoita paljon korjailemaan. Huh huh, urakkaa näissä piisasi. Onneksi sukkien tilaaja oli pitkämielinen ja jaksoi odottaa hoputtamatta näiden valmistumista. Enpä aivan hetkeen ole tällaista urakkaa työstänyt, eikä vähään aikaa tee mieli tarttua samanmoiseen työhön. Sen verran oli silmätkin koetuksella, mutta silmätipoilla siitäkin selvittiin. 

 

 

Malli näihin kaunokaisiin löytyi tästä muutama vuosi sitten ilmestyneestä Novitan Arabia 1873 sukkalehdestä. Lankana käytin Opalin 4-säikeistä sukkalankaa.

Kukkien silmukointiin käyttämäni keltainen lanka taisi olla Garnstudion yksiväristä Fabelia. 

Sukkien saaja oli tyytyväinen ja juuri hänelle nämä olivatkin sopivat. Olihan hänellä hyllyillä monta Pastoraalia ennestään, nimittäin erikokoisia kauniita kannuja. 

 

 Syksyisin terveisin Aila-Riitta 🍂

 

Kaatuneitten muistopäivä 2024

 

 

Tänään vietämme kaatuneitten muistopäivää ja kiitollisina muistamme taas kaikkia heitä, jotka uhrasivat henkensä, jotta me saamme nyt elää vapaassa maassa 🇫🇮

Edesmennyt äitini menetti talvisodassa kaksi veljeään, enomme Leon ja Veikon. Äidille oli erittäin tärkeää, kaikkina elämänsä vuosina kunnioittaa sankarivainajina kaatuneiden veljiensä muistoa viemällä sinivalkoiset kukat heidän haudoilleen. Ja tämän perinteen vaaliminen on muodostunut tärkeäksi myös minulle ja sisarilleni. 

Tänäkin sunnuntaina nämä sinivalkoiset kukat muistuttavat meitä heidän uhrauksistaan ❤️

Pakkaspäivän puuhia

 

 

Nyt on jo toinen "pirttipäivä" peräkkäin. Talvikelit ovat taas edessä, nytkin mittarissa - 17 pakkas-astetta. Jokapäiväinen kävelylenkki meren rannalle jäi tänäänkin tekemättä, kun pakkasherra oli jo ulko-ovella vastassa. Ja siihen päälle kylmä tuuli, niin parempi pysyä sisätiloissa.

No, ei "hätiä mitiä", puuhaa riittää pirtissäkin. Ja tämänlainen puuhastelu onkin minulle mieleen. Mikä sen parempaa, kun uppoutuminen hyvään kirjaan ja väliin muutama puikollinen junasukkaa. 

 

Minun päivittäisiin rutiineihin kuuluukin päiväkävelylenkin lisäksi lukutunti. Joskus tunti vierähtää melko pitkäksi, jos sattuu kiinnostava kirja käsiin. Historian tositapahtumiin perustuva Lisa Wingaten Kadonneiden rakkaiden kirja oli yksi niistä monista. Nyt onkin kirjablogeissa menossa marraskuunlukuhaaste, jossa luetaan ainakin 30 sivua päivittäin 📘 Ja tottahan siihen minunkin piti osallistua.

Toivottavasti jo huomenna tarkenee kävelylenkillekin ❄️

 

Junasukkia ja pipareita

 

 

Pitkän tauon jälkeen sain vihdoin aikaiseksi päivittää tätä neuleblogianikin. Sukkapuikot pysyvät vielä näpeissäni ja tässä viimeisimpiä neulomuksia. Nämä junasukat olen neulonut Novitan Nallelangasta pikkuisia varpaita lämmittämään. Alhaalla oikealla olevat kirjavat sukat ovat merinovillaiset, jokin italialainen lanka taisi olla. 

Näitä junasukkia on mukava tehdä. Helpolla ohjeella sukkaparin saa äkkiä valmiiksi 💜

 

 

 

Jämälankoja olen myös saanut kulutettua muutamiin aikuisten sukkiin. Tässä yhdet polvipituiset, 38 numeroiseen jalkaan. Työläin ja tympein homma näissä sukissa on lankojen päättely. Useasti päättelyä vaille valmiita sukkia on vino pino odottamassa sitä kauan kaivattua "päättelyinspistä".

 

 

 

Nuorin sisareni pyysi minut kanssaan jouluntuoksuiseen puuhaan, ja niinpä pitkästä aikaa pidin kaulinta kädessäni. Pipareita valmistuikin melkoinen läjä. Suurimman työn kyllä oli siskoni tehnyt jo ennakkoon; taikinan edellisenä iltana ja melkein koko taikinan hän oli jo ennättänyt leipoa ja suurimman osan paistaakin, ennen kuin ennätin touhuun mukaan. Kylläpä maistuivatkin hyvältä päiväkahvin kanssa 😋 Ja ison rasiallisen sain kotiin vietäväksi. Vaikein osuus minulle on se, kun nämä herkut pitäis säästää jouluksi. Huh ja huh, taitaa olla minulle herkkup........ mahdoton tehtävä 😟

Nähtäväksi jää 😍