Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Syksyisiä päiviä ja talven odotusta

 

Syyskuun tekosia seuraillaan taas täällä Perämeren rannalla. Eilen pohjoistuuli oli puhaltanut meiltä meren pois, ylhäällä oleva pieni kuva uimarannalta sen todistaa. 

Tänään vesi oli palannut lähes kokonaan takaisin ja meri oli ihanan "pläkkityyni". Eilispäivän myrsky oli ja meni.

Ja mistä tietää, että syksy tulee ja sen perään saapuu talvi 🤔

 

Minulle ennusmerkit syksyn tulosta ovat oudon kummallisesti laatikoista esiin pyrkivät villalangat. Islantilainen LettLopi rynnii heti keulille. Viime talvena se pääsikin kolmeen puseroon. Lankatilausta olenkin tässä jo suunnittelemassa, kunhan saan väritoiveet puseroita kaipaavilta. Ja sitten pääsevät taas pyöröpuikot töihin. Kesä on mennytkin lähes ilman käsitöitä, muutaman sytomyssyn olen puuvillalangoista neulonut. Päivät ovat kuluneet kirjojen kanssa seurustellessa 📚 

Kirjamuuri on nyt myös Instagramissa @kirjamuuri 

 

Mukavaa syksyisen päivän jatkoa  🍂

toivottaa Aila-Riitta

lauantai 28. elokuuta 2021

Suomen luonnon päivä


Suomen luonnon päivää vietin tänään tällaisen polun varrella. Mustikkametsään kävi minun tieni, kuten parina edellisenäkin päivänä. Vielä löytyi kuusien alta isoja "mustikanmöllyköitä", joita pari kylmää yötä ei ollut palelluttanut. Puolukat saivat jäädä vielä punertumaan, minä kun poimin marjani puolukkasurvosta varten ja siihen eivät raakileet kelpaa.

Eilisellä mustikkaretkelläni sain seurata kurkien muuttomatkalle lähtöä. Oli vähän hakusessa, kuka sitä auraa johtaa. Pitkän aikaa pyörivät taivaalla, ennen kuin saivat valittua johtajan. 

 

Läheisen suon karpalot (kurkimarjat) saivat jäädä kypsymään ja odottamaan kevättä ja kurkien takaisinpaluuta. Perimätiedon mukaan kurki (Grus grus), onnen lintu, tuo keväällä mukanaan valon ja lämmön ja herättää luonnon henkiin. Muinaisessa Egyptissä kurkea pidettiin auringon lintuna.  

 Pihlajanmarjat värittivät maisemaa, vaikkakin pihlajia ei tuossa metsässä paljon olekaan. No, joitakin kuitenkin näkyi kuusten ja mäntyjen joukossa. Ja muutama sienikin oli intoutunut nousemaan  maasta sateen jälkeen.

Mukavan aurinkoisen päivän vietin syksyisessä luonnossa  ja nautin raittiista ulkoilmasta. Kotiinviemisinä tänään oli pari litraa käsinpoimittuja mustikoita, joista aion tulevan talven aikana nauttia. Syön sellaisenaan, kaurapuuron seassa, keitän soppaa, smoothiessa 😋

Ja huomenna aion mennä takaisin tuon samaisen polun varteen. Kyllä sieltä vielä jokunen hallalta piiloutunut mustikka löytyy.

Ai niin, ensin päivälenkille hyvässä, tutussa seurassa ja sen jälkeen mustikkametsään. Näinhän se meni 😊


Myöhäisiltaa toivottaa Aila-Riitta


torstai 15. huhtikuuta 2021

Marraskuun myrskyn mahtia

Taas täällä 😏 Ei ku, onhan siitä tainnut muutama kuukausi vierähtää, kun viimeksi täällä kirjoittelin. Nyt ollaan jo keväässä ja vielä "koronakuplassa". Vähän jo on höllätty. Viikko sitten sain ensimmäisen rokotuksen, että eiköhän sitä valoa jo näy tunnelin päässä. Talvi on tallattu täällä kylän pinnassa, mitä kerran viikossa kauppa-, apteekki- ja kirjastoreissut on tehty. Tärkein näistä on kirjasto 😊

Tänään päiväkävelylenkillä ohitettiin tämä puuvanhus Vanhan Pappilan vieressä.

 Viime marraskuun 5. päivä otin nämä kuvat. Edellisenä päivänä oli täällä Perämeren rannalla melkoinen myrsky, monesko lie viime syksylle. 

Tämä pihtakuusi on kyllä kärsinyt aiemminkin, onhan se tuossa seisonut jo ehkä kohta sata vuotta ja monet myskyt kokenut. 

Joku viisas osaa varmaan laskea nuo puun vuosirenkaat (lustot). Tai arvioida puun ikä, kun tuossa on vain oksan lustot. 

Mutta vanhus tuo kuusi on, vaan on sitkas. Ja niin rumankaunis 😊 

 Tämmöstä tällä kertaa.

Olen minä puikkojakin pyöritellyt. "Puikoilta pudonneista" sitten seuraavalla kerralla.

 

Mukavaa iltaa 😀

tv. Aila-Riitta 

lauantai 11. syyskuuta 2010

Vihreää syyssatoa Perunalaariin!

Syyskuu on jo pitkällä, mutta minulla vasta ensimmäiset sukat Sukkasadon Perunalaariin!


Ensin piti saada ne keskeneräiset alta pois. Minulla on näet vain kahdet 2,5mm sukkapuikot. Kolmannetkin oli, mutta niille kävi näin :o( Taas kerran!

Jo kolmannet Knit Picksin puikot,mitkä sain poikki. Siis, vain "rautapuikot" minulle! Mieluiten vaikka terästä!

Kuvausrekvisiittana on taas nuo Luigin ihanat krassit.


No niin, tässäpä nämä ensimmäiset pottulaariin menijät on. Sinisävyiset Fabel-sukat on nyt puikoilla.

Aurinkoista viikonloppua toivottaa Irina!

tiistai 7. syyskuuta 2010

Syksyn alkua!

Aika lämmin ja aurinkoinen syyskuun päivä on jo illassa. Muutama päivä sitten kävin puolukkametsässä. Tässä osa saaliista. Nämä oranssisävyisestä Fabelista neulotut sukat eivät kuulu vielä sukkasatoon. Aloitin ne pari päivää ennen kuun vaihtumista.

Ja nämäkin on elokuussa valmistuneet sukat. Lankana Step, ihanan ohut sukkalanka sekin!

Vauvan sukatkin sain loppukerästä neulottua. Kuvankin niistä otin, mutta huomaamattani poistin sen kamerasta ennen koneelle tallennusta. Uutta kuvaa en niistä enää saa, kun lennähtivät jo maailmalle. Ja viime viikolla valmistui vihreästä Fabelista pitkät (ns. polvisukat). Niilläkin oli niin kiire maailmalle, että kuvaus unohtui. Ei "maha mittään"!
Olivat muuten samanväriset,kuin nämä eilen aloitetut sukat. Nämä ovat jo sitten Sukkasadon Perunalaariin kärrättäviä!


Näin monta uutta neulelehteä löysin taas paikallisesta Prismasta. Ja sukanvarsikin on jo jatkunut eilisestä.

Mukavaa syyskuun iltaa toivottaa Irina.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Syyskuun tuulinen päivä!

Myrskytuuli on riepotellut täällä Perämeren rannalla oikein tosissaan. Vieläkin käy melkoinen kohina tuolla ikkunoiden takana. Eipä onneksi tarvitse lähteä mihinkään. Saa kääriytyä huopaan ja istua neulomassa. Tällaista on nyt puikoilla. Siis yksillä pyöröpuikoilla! Toiset keskeneräiset huutavat nurkissa!!!

Tästä tulee hupparitakki 2-vuotiaalle lapsoselle. Mallissa oli vetoketju edessä ja taitettu helma. Tähän haluttiin napit eteen ja resori helmaan. Lanka on SandnesGarnin Smart ja puikot 3,5mm.
Tuo taustalla oleva Stricktrends on yksi lempi-neulelehteni nykyisin. Ja ennätinpä sen taas saamaan Prisman lehtihyllystä. Se toinen jäi vielä sinne. Niitä kun tulee vain kaksi aina myyntiin. Tätäkin "kyttäsin" pari viikkoa. Onneksi lähdin aamulla kaupunkiin! Muutama mukava malli tuossa taas on. Eri asia, ennätänkö mitään saada puikoille vai jäävätkö haaveeksi. Toisaalta haaveitahan täytyy aina olla!

Toinen mukava asia oli, että satuin käymään postissa tänä päivänä. Nythän oli Postimerkin päivä! Totta kai minun täytyi saada leimat kuoriin. Ja uusia postimerkkejä tuli myös mukaan.


Tuo alimmainen on Jäänmurtaja Samposta julkaistu merkki.

Nämä kynttilät kuvasin viikonloppuna talovanhuksen pirtissä. Sopivat mukavasti tähän iltaan.


Mukavaa syksyistä keskiviikkoiltaa toivottaa Irina.