torstai 24. kesäkuuta 2021

Juhannus

 

 

Huomenna on keskikesän juhla, juhannusaatto. Jussinpäivää juhlittiin jo tänään. Mitään helteistä juhannusta nuo ennustukset eivät luvanneet, ainakaan tänne Perämeren pohjukkaan.

No, se otetaan, mikä annetaan ja kuitenkin keskiyön aurinkoa odotellaan 🌞 Jospa se huomenna sitten näkyisi.

 

 

Muutama sytomyssykin on valmistunut. Sukkapuikkorintamalla ei ole tapahtunut mitään, syksymmällä taas villalangat pääsevät puikoille. 

Nyt kuvaan pääsee osa minun tämän kesän terassikukistani. Äitienpäiväksi saamani orvokki on innostunut puskemaan kukkia ihan purkin täydeltä. Harmi, ettei kuvaan saanut tallennettua noiden kukkien ihanan samettista pintaa.

Hyvää juhannusta

t. Aila-Riitta

 

perjantai 11. kesäkuuta 2021

Kesän kaunis luonto

 

 

Puna-ailakki, metsäkurjenpolvi ja kullero, nämä meidän luontokukat ovat nyt kauneimmillaan. Kaikki nuo, joita normaalisti kerätään juhannuskimppuihin, ainakin täällä Perämeren rannalla. 

Ja vielä tuomikin. Juhannuksen viettoon on vielä kaksi viikkoa aikaa. 




No, nautitaan nyt näiden kauniista värikkyydestä ja katsellaan, mitä muuta lämpimät kesäpäivät tuovat tullessaan.

Niin kuin tällaisen vastaantulijan. Aamupäivälenkillä ollessani hän tuli vastaan, räkätinpoikanen.

Aikamme katselimme toisiamme ja sitten hän kipitti metsään ja minä jatkoin hiekkatietä pitkin meren rantaan.

Aurinkoista päivänjatkoa

t. Aila-Riitta