Näytetään tekstit, joissa on tunniste langat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste langat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. syyskuuta 2025

Pastoraalisukat

 

Taas on tovi vierähtänyt etten ole saanut aikaiseksi tätä neuleblogiani päivitettyä. Neuleita olen kyllä tikuttanut television katselemisen aikana. Nämä sukat vaativat kuitenkin ihan oman neulehetkensä ja silloin oli telkkari tiivisti suljettuna. Ei haluttanut alkaa virhesilmukoita paljon korjailemaan. Huh huh, urakkaa näissä piisasi. Onneksi sukkien tilaaja oli pitkämielinen ja jaksoi odottaa hoputtamatta näiden valmistumista. Enpä aivan hetkeen ole tällaista urakkaa työstänyt, eikä vähään aikaa tee mieli tarttua samanmoiseen työhön. Sen verran oli silmätkin koetuksella, mutta silmätipoilla siitäkin selvittiin. 

 

 

Malli näihin kaunokaisiin löytyi tästä muutama vuosi sitten ilmestyneestä Novitan Arabia 1873 sukkalehdestä. Lankana käytin Opalin 4-säikeistä sukkalankaa.

Kukkien silmukointiin käyttämäni keltainen lanka taisi olla Garnstudion yksiväristä Fabelia. 

Sukkien saaja oli tyytyväinen ja juuri hänelle nämä olivatkin sopivat. Olihan hänellä hyllyillä monta Pastoraalia ennestään, nimittäin erikokoisia kauniita kannuja. 

 

 Syksyisin terveisin Aila-Riitta 🍂

 

lauantai 9. huhtikuuta 2022

Unikkoja neuleessa

 

Pitihän se minunkin aloittaa tämä suosittu Unikkoneule, niin paljon sitä on "hehkutettu". Malli on @kaksosflikat- sivustolta. Lankana tässä neulomassani S/M- kokoisessa neuleessa on tuo heidän ohjeessa käytetty Drops Air, joka onkin aivan ihanan höyhenenkeveä ja ilmava lanka. Aiemmin olen neulonut huiveja tästä Dropsin langasta.

Tässä kuvassa on valmistumassa ensimmäinen hiha. Toisen hihan ajattelin tehdä peilikuvana, kuten ohjeessakin mainittiin. 

Kaksosflikkojen ohje on erittäin selkeä ja helposti ymmärrettävä, kiitos siitä 🙂


Jännää oli seurata, saanko tarpeeksi tasaista pintaa aikaiseksi tällä minulle aiemmin tuntemattomalla tikapuutekniikalla. Ensimmäinen haaste neuleen aloituksessa oli ottaa haltuun nämä tikapuut 🤔 

Monta vuosikymmentä kestäneellä "neuleurallani" näitä tikapuita ei ole, ihme kyllä, vastaani tullut. Intarsianeuleita olen kylläkin paljon tehnyt, muistaakseni ensimmäisiä jo 1980-luvulla. Aluksi mietin, että tähänkin malliin olisin voinut intarsiatekniikkaa käyttää. Lankaa olisi mennyt paljon vähemmän, mutta toisaalta lankojen päättely olisi ollut työlästä. Siis unohdin sen tekniikan ja opettelin uuden, joka, ihme kyllä, "tarttui päähäni" hyvin pian 🤗 

 

Huhtikuun räntäsateisen aamupäivän muuttuessa lumisateiseksi iltapäiväksi on todella hyvä syy unohtaa jokapäiväinen kävelylenkki ja uppoutua lankakerien maailmaan. No, kävelylenkin aika taitaa kyllä tulla myöhemmin iltapäivällä, jos tuo lumisade lakkaa ❄️

Nyt kuitenkin  on päiväkahvin aika ja sen jälkeen minun lauantaipäiväni jatkuu tikapuiden parissa.

 

Mukavaa viikonloppua toivottaa Aila-Riitta.

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Syksyisiä päiviä ja talven odotusta

 

Syyskuun tekosia seuraillaan taas täällä Perämeren rannalla. Eilen pohjoistuuli oli puhaltanut meiltä meren pois, ylhäällä oleva pieni kuva uimarannalta sen todistaa. 

Tänään vesi oli palannut lähes kokonaan takaisin ja meri oli ihanan "pläkkityyni". Eilispäivän myrsky oli ja meni.

Ja mistä tietää, että syksy tulee ja sen perään saapuu talvi 🤔

 

Minulle ennusmerkit syksyn tulosta ovat oudon kummallisesti laatikoista esiin pyrkivät villalangat. Islantilainen LettLopi rynnii heti keulille. Viime talvena se pääsikin kolmeen puseroon. Lankatilausta olenkin tässä jo suunnittelemassa, kunhan saan väritoiveet puseroita kaipaavilta. Ja sitten pääsevät taas pyöröpuikot töihin. Kesä on mennytkin lähes ilman käsitöitä, muutaman sytomyssyn olen puuvillalangoista neulonut. Päivät ovat kuluneet kirjojen kanssa seurustellessa 📚 

Kirjamuuri on nyt myös Instagramissa @kirjamuuri 

 

Mukavaa syksyisen päivän jatkoa  🍂

toivottaa Aila-Riitta