Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. maaliskuuta 2026

Lintulaudan kevättä

 

 

Harvinainen vieras oli löytänyt tänään tiensä tyttäreni perheen lintulaudalle. 

Töyhtötiainenhan se toden totta on. Aiemmin minä en ole tätä pientä töyhtöpäätä täällä Merilapissa tavannutkaan. Tai siis enhän minä tätäkään yksilöä ole livenä nähnyt. Kuvan ja videon linnusta nähtyäni uskoin todeksi, että siinähän oli yksi harvoista eurooppalaisista varpuslinnuista, jolla on töyhtö.  

Itsetehtyjä kookosrasvapalloja ja siemeniä tälle vieraalle on tuolla linturuokalassa tarjolla. Nähtäväksi jää, eksyykö tämä tintti minun lintulaudan kävijöiden, pikkuvarpusten ja tali- ja sinitiaisten joukkoon. Pieni kuusitiainenkin on minun ilokseni käynyt ruokailemassa koko sydäntalven.  

 

Helmikuun alussa samalle ruokailupaikalle eksyi varpuspöllö, jolle ei kelvannut talipallot. Liharuokaa se oli vailla, kun oli napannut linnun suuhunsa. Pikkuvarpunen taisi jäädä saaliiksi.  Toivottavasti tämä pöllö pysyy nyt poissa tuolta lintulaudalta. 


perjantai 10. lokakuuta 2025

Pähkinänakkeli



Harvinainen vieras ilmestyi pari päivää sitten isosiskoni pihalla olevalle lintujen ruokintapaikalle. Pähkinänakkeli tuli  meille tutuksi jo 50 vuotta sitten. Silloin se ilmestyi äitimme Ennan pirtin ikkunan alla olevalle lintulaudalle. Muistaakseni silloin sen näkeminen oli vieläkin harvinaisempaa. Niin outo kulkija tuo pähkinänakkeli silloin äidillemme oli, että hän kirjoitti linnusta runon Outo lintu. Tämän runon olen tallentanut Kirjamuuri-blogiini, muiden äidin runojen ja muistelujen joukkoon. 

Äitimme runon mukaan silloinen vieras oli melkoinen lintulaudan kunkku, joka valtasi ruokailupaikan röyhkeästi itselleen. Tänään pähkinänakkelia oli vastassa monta muuta nälkäistä suuta. Muutama närhi ja harakka olivat nyt "kunkkuja", joita talitintit ja hömötiaiset, tämän uuden tulokkaan kanssa saivat väistellä. Ja olihan siellä kuusien alla kytiksellä naapurin kissakin 😺, saalista vailla sekin taisi olla. 

 

Olipa mukava, kun tämä maapähkiöitä ja auringonkukan siemeniä hamstraava puukiipijä tuli muuttomatkallaan poikkeamaan sisareni pihalle. Toivottavasti seuraava vierailu tapahtuu vähän lyhyemmän ajan sisällä. Isosiskoani kehoitin kirjoittamaan oman runonsa tästä syksyisestä kulkijasta. 


 Hömötinttikin yrittää saada osansa talipallosta.  

 Syysterveisin Aila-Riitta 🍂

 

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Syksyisiä päiviä ja talven odotusta

 

Syyskuun tekosia seuraillaan taas täällä Perämeren rannalla. Eilen pohjoistuuli oli puhaltanut meiltä meren pois, ylhäällä oleva pieni kuva uimarannalta sen todistaa. 

Tänään vesi oli palannut lähes kokonaan takaisin ja meri oli ihanan "pläkkityyni". Eilispäivän myrsky oli ja meni.

Ja mistä tietää, että syksy tulee ja sen perään saapuu talvi 🤔

 

Minulle ennusmerkit syksyn tulosta ovat oudon kummallisesti laatikoista esiin pyrkivät villalangat. Islantilainen LettLopi rynnii heti keulille. Viime talvena se pääsikin kolmeen puseroon. Lankatilausta olenkin tässä jo suunnittelemassa, kunhan saan väritoiveet puseroita kaipaavilta. Ja sitten pääsevät taas pyöröpuikot töihin. Kesä on mennytkin lähes ilman käsitöitä, muutaman sytomyssyn olen puuvillalangoista neulonut. Päivät ovat kuluneet kirjojen kanssa seurustellessa 📚 

Kirjamuuri on nyt myös Instagramissa @kirjamuuri 

 

Mukavaa syksyisen päivän jatkoa  🍂

toivottaa Aila-Riitta

lauantai 28. elokuuta 2021

Suomen luonnon päivä


Suomen luonnon päivää vietin tänään tällaisen polun varrella. Mustikkametsään kävi minun tieni, kuten parina edellisenäkin päivänä. Vielä löytyi kuusien alta isoja "mustikanmöllyköitä", joita pari kylmää yötä ei ollut palelluttanut. Puolukat saivat jäädä vielä punertumaan, minä kun poimin marjani puolukkasurvosta varten ja siihen eivät raakileet kelpaa.

Eilisellä mustikkaretkelläni sain seurata kurkien muuttomatkalle lähtöä. Oli vähän hakusessa, kuka sitä auraa johtaa. Pitkän aikaa pyörivät taivaalla, ennen kuin saivat valittua johtajan. 

 

Läheisen suon karpalot (kurkimarjat) saivat jäädä kypsymään ja odottamaan kevättä ja kurkien takaisinpaluuta. Perimätiedon mukaan kurki (Grus grus), onnen lintu, tuo keväällä mukanaan valon ja lämmön ja herättää luonnon henkiin. Muinaisessa Egyptissä kurkea pidettiin auringon lintuna.  

 Pihlajanmarjat värittivät maisemaa, vaikkakin pihlajia ei tuossa metsässä paljon olekaan. No, joitakin kuitenkin näkyi kuusten ja mäntyjen joukossa. Ja muutama sienikin oli intoutunut nousemaan  maasta sateen jälkeen.

Mukavan aurinkoisen päivän vietin syksyisessä luonnossa  ja nautin raittiista ulkoilmasta. Kotiinviemisinä tänään oli pari litraa käsinpoimittuja mustikoita, joista aion tulevan talven aikana nauttia. Syön sellaisenaan, kaurapuuron seassa, keitän soppaa, smoothiessa 😋

Ja huomenna aion mennä takaisin tuon samaisen polun varteen. Kyllä sieltä vielä jokunen hallalta piiloutunut mustikka löytyy.

Ai niin, ensin päivälenkille hyvässä, tutussa seurassa ja sen jälkeen mustikkametsään. Näinhän se meni 😊


Myöhäisiltaa toivottaa Aila-Riitta


maanantai 2. elokuuta 2021

Taulakääpä


Koivunoksaan korkealle teki taulakääpä pesän 😊


Marjaretkellä törmäsin tällaiseen luonnon ihmeelliseen yhteiseloon. Kumpi oli ensin, oksa vai kääpä? 

Minun vähäisen "kääpätuntemukseni" mukaan tämä yksilö mahtaa olla taulakääpä 🤔

Ja sitten minä (totta kai) aloin syventämään tietojani käävän  elämästä.

Taulakääpä on lehtipuiden lahottajasieni, etenkin koivujen, josta tämäkin kuva on hyvä esimerkki. 

Ristikkoja ratkoneena tiesin kyllä, että taula liittyy sytytykseen ja taulakäävästähän saadaan sytykettä. Oppimani uuden tiedon mukaan, saamelaiset käyttivät muinoin taulakääpää taulaamishoitoihin, jossa käävän kytevää tuhkaa annettiin putoilla iholle, ja sillä oli parantava vaikutus.

Tiedon mukaan yli 5000 vuoden takaa on löytynyt taulakääpää. Alppien jäätiköltä löytyneeltä muumioituneelta Jäämies Ötziltä on löytynyt tulentekovarusteissaan  taulakääpää. Toisen teorian mukaan kääpää olisi ollut hänellä mukana lääkintäsienenä. Entisinä aikoina taulakäävän maltoa käytettiin verenvuodon tyrehdyttämiseen.


Luonnon parantava voima 🙂

Näitä C-vitamiinipitoisia vadelmia sain tältä luontoretkeltä kotiinviemiseksi. Meillä näitä kutsutaan vaaraimiksi.

 

Päivänjatkoja 

toivottaa Aila-Riitta

perjantai 2. heinäkuuta 2021

Maariankämmekän paluu

 

 Maariankämmekkä kuuluu orkidea-lajeihin, uhanalainen, määritelty silmälläpidettäväksi. Ja silmällä olen taatusti tätä yksilöä pitänyt. No, nimeä en vielä ole sille antanut 😉 Viime kesänä sen seuraksi ilmestyi kaveri, ja nyt huomasin, että kolmas pieni alku oli niiden vierellä.

Alkukesästä asti olen odottanut tämän yksilön paluuta. Suomessa laji on yleinen ja sanotaan, että Pohjois-Suomessa tavattavat yksilöt ovat pienempiä kuin Etelä-Suomessa. Tämä yksilö on kyllä toista mieltä ja niin olen minäkin.

 

Lenkkipolkuni varrella tai oikeammin kylätien pientareella tämä kaunotar on elellyt useamman vuoden. Ilmestyy kuin varkain tuohon sammaleisen kosteaan ojan pohjaan, mutta eipä tiedä, että seurannassa on 🙂

Orkidea-lajikkeeksi tämän maariankämmekän kyllä tunnistaa yksittäisistä kukista, ovat ne niin kauniita. 

Joka kerta noiden ohi astellessani, toivon että ne saisivat kukkia paikallaan tuossa sammalmättäällä, eikä kenenkään maljakossa.

 

 

Lämmintä kesäiltaa 

t. Aila-Riitta

torstai 24. kesäkuuta 2021

Juhannus

 

 

Huomenna on keskikesän juhla, juhannusaatto. Jussinpäivää juhlittiin jo tänään. Mitään helteistä juhannusta nuo ennustukset eivät luvanneet, ainakaan tänne Perämeren pohjukkaan.

No, se otetaan, mikä annetaan ja kuitenkin keskiyön aurinkoa odotellaan 🌞 Jospa se huomenna sitten näkyisi.

 

 

Muutama sytomyssykin on valmistunut. Sukkapuikkorintamalla ei ole tapahtunut mitään, syksymmällä taas villalangat pääsevät puikoille. 

Nyt kuvaan pääsee osa minun tämän kesän terassikukistani. Äitienpäiväksi saamani orvokki on innostunut puskemaan kukkia ihan purkin täydeltä. Harmi, ettei kuvaan saanut tallennettua noiden kukkien ihanan samettista pintaa.

Hyvää juhannusta

t. Aila-Riitta

 

perjantai 11. kesäkuuta 2021

Kesän kaunis luonto

 

 

Puna-ailakki, metsäkurjenpolvi ja kullero, nämä meidän luontokukat ovat nyt kauneimmillaan. Kaikki nuo, joita normaalisti kerätään juhannuskimppuihin, ainakin täällä Perämeren rannalla. 

Ja vielä tuomikin. Juhannuksen viettoon on vielä kaksi viikkoa aikaa. 




No, nautitaan nyt näiden kauniista värikkyydestä ja katsellaan, mitä muuta lämpimät kesäpäivät tuovat tullessaan.

Niin kuin tällaisen vastaantulijan. Aamupäivälenkillä ollessani hän tuli vastaan, räkätinpoikanen.

Aikamme katselimme toisiamme ja sitten hän kipitti metsään ja minä jatkoin hiekkatietä pitkin meren rantaan.

Aurinkoista päivänjatkoa

t. Aila-Riitta

tiistai 18. toukokuuta 2021

Tupasvillan silmukat on muistiinmerkitty

1651524.jpg  

Tupasvilla-huivi

malli: oma

Materiaalit ja työvälineet:

Virolainen 100% villalanka 6/2, n.200g

pyöröpuikot 5 ½ mm

Pingoitukseen nuppineuloja

Huivin koko: Pingoituksen jälkeen yläreunan leveys n.200cm ja huivin korkeus kärjestä yläreunaan n.100cm.

 

 

 

Tämän huivin suunnittelin ja neuloin jo kesäkuussa 2008.  Ajatuksen malliin tuolle langalle sain suolla hillankukkien aikaan.

Huivin malli on niskasta aloitettava. Mallineule: Katso kaaviot ohjeen lopussa. Kaaviota seurataan oikealta vasemmalle. Kaaviossa 1 on koko huivin leveys. Kaaviossa 3 ( reunus kaaviossa) on vain oikea puoli. Vasen puoli neulotaan keskisilmukan jälkeen peilikuvana. Kaavioihin on merkitty vain oikean puolen kerrokset. Nurjan puolen kerrokset neulotaan nurin, paitsi 2 ensimmäistä ja 2 viimeistä silmukkaa aina oikein (reunasilmukat). Keskisilmukka neulotaan aina nurin.

Aloitus: Luo  5 silmukkaa. Lisää seuraavalla krs:llä 2 silmukkaa (neulo 1s. Oikein, neulo seuraava silmukka etu- ja takareunastaan oikein, 1s. oikein, seur. Silmukka etuja takareunastaan oikein), 1s. oikein). Puikoilla on nyt 7 silmukkaa. 

Neulo tämän jälkeen kaaviota 1 (kerrokset 1-16). Siirry sitten kaavioon 2 ja toista kerroksia 1-20 haluttu määrä. 

Neulo sitten kaavio 3 (kerrokset 1-18). Sen jälkeen reunuskaavio (kerrokset 1-16). Päättele huivi reunuskaavion viimeisellä nurjalla kerroksella löysästi (puikko 6).

Viimeistely: Liota huivia haaleassa vedessä puolisen tuntia. Itse lisäsin veteen hieman huuhteluainetta. Tarkista sopiiko käyttämällesi langalle huuhteluaineen käyttö. Rullaa huivi lähes kuivaksi pyyhkeen sisällä. Pingoita huivi ja anna sen kuivua muotoonsa.

Kaaviot:

Merkkien selitykset:


 

  

 

 

 

 

Kaavio 1.
tupasvilla%20kaavio%201.jpg


Kaavio 2. oikea puoli
050b850812fd26519e81f275b93e8bab%20tupas

Mallikerta merkitty punaisella.

Kaavio 2. vasen puoli
cfdc11e11ff0cd70034ab2cf5bbbfa9d%20tupas

Mallikerta merkitty punaisella.

Kaavio 3 oikea puoli. Vasen puoli neulotaa keskisilmukan jälkeen peilikuvana.

e8477eebb27f454e140f3f50667ab221%20tupas

Mallikerta merkitty punaisella.


Tupasvill


Tämän alla olevan kirjoituksen julkaisin jo kesäkuussa vuonna 2008 meidän yhteisessä blogissamme Yksi kaikkien ja kaikki yhden langoissa.

Tämä huivi oli silloin yli kymmenen vuotta sitten toinen suunnittelemani huivimalli. Nyt halusin tallentaa ohjeen tänne omaan blogiini. Nostalgiaahan  näissä vanhoissa malleissa on, ainakin minulle. Hyvin vanhanaikaisilta varmaan näyttävät nykyihmisten mielestä.

Vuonna 2008.

 
Onko parempaa paikkaa Tupasvilla-huivin kuvaamiseen.

1635744.jpg

Idea huivin mallista alkoi täältä, läheiseltä suolta. Jo saadessani tuon virolaisen villalangan ensi kertaa käteeni, huiville syntyi nimi: Tupasvilla.  Tupasvillan sukunimi Eriophorum on kreikkaa ja tarkoittaa villankantajaa. Tupasvilla on kevyempää kuin villa, mutta nimensä mukaisesti se kantaa villaa. Kuva olkoon todisteena.
1635749.jpg

Malli on mielestäni aika helppo ja yksinkertainen. Nämä liukuvärjätyt langat ovat itsessään jo niin kauniita, etteivät ne kaipaa mitään monimutkaisuuksia. Ainakaan minun mielestäni.

Illanjatkoja t. Aila-Riitta
 


torstai 13. toukokuuta 2021

Helatorstai

Lämmin helatorstai näyttää tänään tällaiselta. Lämpöasteita on +18 ja pilvetön taivas. Merikin on kohta vapautunut jäistä, vielä vähän saarien rannoilla näkyy jäätä ja kauempana avomerellä.

Muutama leskenlehtikin oli jo auennut. Meillehän tuo on vain rikkakasvi, mutta hyönteisille merkittävä ja elintärkeä ravintokasvi. Kevään ensimmäiset kukkivat kukat ovat useimmat keltaisia esim. leskenlehti, rentukka ja kevätesikko ja pajukin kukkii keltaisena. Syy keltaiseen väriin lienee siinä, että kimalaisten ym. hyönteisten on helpompi löytää nuo kukat kaiken sen lumen alta paljastuvan harmaanruskeuden seasta.

Ja sinivuokkojakin on taas ilmaantunut tuonne meidän lenkkipolun varrelle. Tämä herkänkaunis kasvi on yleistynyt täällä Etelä-Lapissa. Lapsuudessani en muista nähneeni sinivuokkoja täällä Perämeren rannalla. No siitä lapsuudesta on jo aika monta vuosikymmentä aikaa. 

Aurinkoista ja lämmintä helatorstaita  🌞

t. Aila-Riitta

 

lauantai 1. toukokuuta 2021

Vappu


Vappua vietetään täällä Perämeren rannalla tänä vuonna  näin lumisissa maisemissa. Aurinkokin näyttäytyi, mutta oli tosi napakka ja kylmä tuuli.

Taas kuului kuovin ääni: "kuui, kui, kui". Pari päivää sitten ilmoitti, että palattu on 😊

Ei kuitenkaan vielä näyttäytynyt, pesimishommiin taisivat keskittyä. No sitten näyttää nokkansa, kun yrittää harhauttaa pesältään.

Nyt ei sitten ole asiaa tuonne jäälle. Eikö se sananlaskukin sano: Kun kuulet kuovin äänen, älä mene järven jäälle. 

Eiköhän tuo tarkoita myös meren jäätä. 


Hauskaa vappua 😀 t. Aila-Riitta

 

torstai 22. huhtikuuta 2021

Västäräkistä vähäsen

Täällä se taas on, västäräkki 😊

Eilen keikutteli pyrstöään täällä Perämeren rantamaisemissa. Liekö meille vanhusjoukkueelle pyrstö keikkui, vai sille västäräkki-puolisolle, jonka kanssa ne heiniä hamuilivat. 

Olivat niin kiireisiä, ettei kuvaan ennättänyt kuin toinen.

Tuossa se venekatoksen päällä levähteli. Olis pitänyt olla parempi kamera, mutta saa kelvata tämä kännykällä napattu kuva. Kyllä se lintu siellä on, kun tarkoin katsoo.

Vielä on paljon lunta meidän lenkkeilymaisemissa. Enää ei kuitenkaan tarvitse "piikkikenkiä". Ne on jo putsattu ja laitettu odottamaan ensi talvea.

Hyvin on jaksettu talven tuulet ja tuiskut ottaa vastaan. Päivän rutiineihin on vakiintunut yhteiset kävelylenkit, joita olemme jaksaneet tallustella täällä kylän raitilla. Meren ranta on taatusti aina se "kääntöpiste" ja vain harvoin se on jäänyt käymättä. Joskus kovat pakkasviimat ovat vain sen estäneet.

 

 

 

 

 

Minä ainakin olen "koukuttunut" näihin "ryhmätallusteluihin" 😊 Aamulla kaurapuuro äkkiä nielty ja kohta jo menoksi. Ettei vain myöhästy 😟 

Tänäänkin oli niin kaunis aurinkoinen päivä 🌞

Ja mikäs meillä, kun on tämä "terapiakoira" mukana. Uskollisesti se on jaksanut meitä "paimentaa". Odottakohan Wella yhtä innokkaana näitä terapialenkkejä, kuin me muut 🐕

Tuolla me laavupenkeillä tuijotamme merta ja mietimme, miltähän se maisema huomenna näyttää. Tänään ainakin oli vielä pilkkijöitä jäällä, tuolla saarienkin edustalla. Hyvin jää vielä kestää, kun vain pääsee rannassa olevan veden yli.

Ja tänään myös joutsenpari laskeutui tuonne rantaveteen eli kevät on täällä 😎

 

Päivänjatkoja t. Aila-Riitta 

lauantai 17. huhtikuuta 2021

Nokkosperhonen

 

Kovin on kaunis tämä kevään ensimmäinen nokkosperhonen. Oli lennähtänyt tyttäreni perheen terassilla oleviin pääsiäisnarsisseihin.

 

Minulle perhonen ei ole vielä tänä keväänä näyttäytynyt. No, nuo kukathan ovatkin parikymmentä kilometriä pohjoisempana 😏               Ja olisikohan syy siinä, että minulla ei ole narsisseja. Eipä kyllä vielä muitakaan kukkia ulkona.

 

Jäätä, lunta ja vettä jään päällä senkin edestä. Tämä kuva eiliseltä päivältä. Ei ole suksilla meren jäälle asiaa. Saattaapi sauvat kastua 😎

torstai 15. huhtikuuta 2021

Marraskuun myrskyn mahtia

Taas täällä 😏 Ei ku, onhan siitä tainnut muutama kuukausi vierähtää, kun viimeksi täällä kirjoittelin. Nyt ollaan jo keväässä ja vielä "koronakuplassa". Vähän jo on höllätty. Viikko sitten sain ensimmäisen rokotuksen, että eiköhän sitä valoa jo näy tunnelin päässä. Talvi on tallattu täällä kylän pinnassa, mitä kerran viikossa kauppa-, apteekki- ja kirjastoreissut on tehty. Tärkein näistä on kirjasto 😊

Tänään päiväkävelylenkillä ohitettiin tämä puuvanhus Vanhan Pappilan vieressä.

 Viime marraskuun 5. päivä otin nämä kuvat. Edellisenä päivänä oli täällä Perämeren rannalla melkoinen myrsky, monesko lie viime syksylle. 

Tämä pihtakuusi on kyllä kärsinyt aiemminkin, onhan se tuossa seisonut jo ehkä kohta sata vuotta ja monet myskyt kokenut. 

Joku viisas osaa varmaan laskea nuo puun vuosirenkaat (lustot). Tai arvioida puun ikä, kun tuossa on vain oksan lustot. 

Mutta vanhus tuo kuusi on, vaan on sitkas. Ja niin rumankaunis 😊 

 Tämmöstä tällä kertaa.

Olen minä puikkojakin pyöritellyt. "Puikoilta pudonneista" sitten seuraavalla kerralla.

 

Mukavaa iltaa 😀

tv. Aila-Riitta 

torstai 21. toukokuuta 2020

Kesää jo odotellaan



Harvaksi ovat käyneet nämä blogipäivitykset. Päivät, viikot ja kuukaudet vilahtavat ohi huomaamatta. Nyt ollaan jo uudella vuosikymmenellä. Tämä vuosi 2020 muistetaankin sitten koronakeväänä ja varmaan koronavuotenakin. Pari kuukautta on jo vietetty "vanhuuskaranteenissa". Parin tunnin kävelylenkit alle viiden hengen ryhmässä on olleet ne päivittäiset rutiinit 😎
Tänään Helatorstaina on kaunis aurinkoinen päivä 🌞





Perämeri pitää tiukasti jäistään kiinni.
Vähän on vasta rannassa sulaa. Muutama lumiläjä on vielä maastossakin, vaikka ollaan jo toukokuun loppupuolella. Mutta kyllä se kesä sieltä taas tulee, västäräkki jo pari viikkoa sitten keikutteli pyrstöään.
" Västäräkistä vähäsen ", niinhän sitä ennen sanottiin. Pääskyset vielä odotuttavat itseään, ainakin täällä  Länsi-Lapissa.










Siilikin oli jo heräillyt talviuniltaan. Lyllersi lenkkipolulla vastaan. Taisi olla tulossa isosiskoni takapihalta. Viime kesänä se ainakin oli suosittu siilien lounaspaikka.











 
Illanjatkoja  toivottaa Irina / Aila-Riitta