keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Syyskuun tuulinen päivä!

Myrskytuuli on riepotellut täällä Perämeren rannalla oikein tosissaan. Vieläkin käy melkoinen kohina tuolla ikkunoiden takana. Eipä onneksi tarvitse lähteä mihinkään. Saa kääriytyä huopaan ja istua neulomassa. Tällaista on nyt puikoilla. Siis yksillä pyöröpuikoilla! Toiset keskeneräiset huutavat nurkissa!!!

Tästä tulee hupparitakki 2-vuotiaalle lapsoselle. Mallissa oli vetoketju edessä ja taitettu helma. Tähän haluttiin napit eteen ja resori helmaan. Lanka on SandnesGarnin Smart ja puikot 3,5mm.
Tuo taustalla oleva Stricktrends on yksi lempi-neulelehteni nykyisin. Ja ennätinpä sen taas saamaan Prisman lehtihyllystä. Se toinen jäi vielä sinne. Niitä kun tulee vain kaksi aina myyntiin. Tätäkin "kyttäsin" pari viikkoa. Onneksi lähdin aamulla kaupunkiin! Muutama mukava malli tuossa taas on. Eri asia, ennätänkö mitään saada puikoille vai jäävätkö haaveeksi. Toisaalta haaveitahan täytyy aina olla!

Toinen mukava asia oli, että satuin käymään postissa tänä päivänä. Nythän oli Postimerkin päivä! Totta kai minun täytyi saada leimat kuoriin. Ja uusia postimerkkejä tuli myös mukaan.


Tuo alimmainen on Jäänmurtaja Samposta julkaistu merkki.

Nämä kynttilät kuvasin viikonloppuna talovanhuksen pirtissä. Sopivat mukavasti tähän iltaan.


Mukavaa syksyistä keskiviikkoiltaa toivottaa Irina.

5 kommenttia:

  1. Ihanaa iltaa olet viettänyt:) Ihana neuloa lämpimässä huovan sisällä, juoda teetä, polttaa kynttilää ja kuunnella syyssateita ja myrskyjä.

    Täällä etellä oli illalla/illansuussa puuskittaista tuulta.

    VastaaPoista
  2. Namusen näköistä neuletta.
    Vielä on niin lämmintä, ettei ole tullut mieleen polttaa kynttilöitä, mutta ehkä jonain sateisena päivänä kyllä.

    VastaaPoista
  3. Kova tuuli oli meilläkin eilen ja tovin satoi vettäkin oikein kaatamalla. Illalla saunan jälkeen istuttiin pimeällä kuistilla, ihan tunnelmallista oli sekin. Kynttilään liekkiä kyllä kaipasin, mutta en viitsinyt hakea tulitikkuja. :)

    Niin tyttömäinen neule sinulla puikoilla!

    VastaaPoista
  4. Minkälainenhän kivvaa vaaleanpunasesta tullekaan? Jään oottelemaan...

    Kiitos kommentista blogissani taasen. :) arvelit että taian tykätä vihreästä langasta. Täytyy sanoa että joskus en tykänny yhtään, mutta nyt oon huomannu miten hyviä sävyjä vihreästä löytyykään. Tais olla kyllä ihan sattumaa että molemmissa paketeissa oli vihreää lankaa. Vihreä ei oo ykkössuosikkini kuitenkaan jos näin voi sanoa.
    Mukavia syksyn tuulisia päiviä sulle.

    VastaaPoista
  5. Painovirhe paholainen iski tuohon kommenttiin... Minkälainenhan kiva tuosta vaaleanpunasesta tulleekaan...

    VastaaPoista