sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Puikkojen pyöritystä ja sivujen kääntelyä

Tulihan nämäkin vihdoin viimeisteltyä. Minulle käy aina niin, että aloitan uuden lapasparin neulomisen ja valmiit jäävät aina odottamaan lankojen päättelyä. Se kun ei ole sitä miellyttävintä hommaa tässä harrastuksessa. 

Voi kun oppisikin, että uutta ei aloiteta ennen kuin edellinen työ on valmis.

Vaan onko sen niin väliä, koska ne langanpäät laittaa piiloon. No viimeistään silloin, kun ottaa lapaset käyttöön.

Nämä eivät siis ennättäneet mennen talven lumille, vaan ovatpa valmiina odottamaan uusia lumia ⛄.


Ja onhan minulla toinenkin intohimo, nimittäin kirjat. Lukeminen palasi minun päiviini pari vuotta sitten. Olihan tuo ollutkin kadoksissa vuosikymmeniä. Pari vuotta olen jo päivitellyt lukemiani kirjoja Goodreadsiin, mutta kuukausi sitten sain väsättyä uuden blogin Kirjamuuri. Sinne olen nyt saanut kirjattua muutamia lukemiani kirjoja.

Ja sinne olen myös alkanut tallentaa edesmenneen äitini runoja ja muistelmia. Kauan olenkin haaveillut, että saisin ne talteen, että jäävät jälkipolville. No, nyt niitä siellä jo on ja lisää on vielä tallentamatta. 

Mukavaa alkavaa viikkoa t. Aila-Riitta

 

4 kommenttia:

  1. Kivoja lapasia! Ja kyllä se talvi tulee taas ennemmin kuin hoksaatkaan, joten hyvin ehtivät käyttöön.
    Minä tässä muutamana päivänä mietinkin, kitäs sinä nykyään luet. Tuoltahan mina Kirjamuurista pääsen ne kurkkaamaan. Minulla on nyt menossa Diana Gabaldonin Tuliristi (sarjan neljäs osa) ja siinä sivussa keveämpi Einari Vidgrenistä kertova kirja. Onko Gabaldon sinulle tuttu kirjailija?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kun alan jotain mallia neulomaan aina käy näin. Niitä tulee sitten sarjana.
      Gabaldonin kirjoja en ole tarkoituksella lukenut. Koukutuin aiemmin Outlander-sarjaan ja toiveissa on siihen uusia kausia, enkä halua tietää etukäteen tapahtumia.Samoin kävi Isabel Allenden Sydämeni Ines kirjan. Oletko lukenut kirjaa tai katsonut tuota sarjaa: https://areena.yle.fi/1-50706708 Enpä ole parempaa löytänyt, tykästyin.
      Nyt lukukeskissä dekkari https://www.tammi.fi/kirja/jane-harper/kadonnut-mies/9789520423193 Harperin aiemmat kirjatkin olen jo lukenut.
      Huomasitko muuten: Sarah Larkilta suomennettu vihdoin trilogian 3.osa Kiivilinnun kutsu. Etkö sinäkin lukenut ne aiemmat osat, muistelen?
      Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa oli myös yksi mieleenpainuvimmista.
      Victoria Hislopin Ne joita emme unohda odottaa jo vuoroaan tulla luetuksi.
      Ja paljon,paljon muita. Hyviä naisdekkaristeja: Grebe, Sarenbrant, Griffiths, Adolfsson ym, ainakin minun makuuni.

      Poista
    2. Hupsista, sinultahan löytyy paljon suositeltavia kirjoja! Otanpa vinkit talteen ja luen sopivana aikana ainakin tuon Sydämeni Ines -kirjan. Sarah Larkeniakaan en ole tainnut lukea, mutta Tuhat loistavaa aurinkoa ja Victoria Hislopin aiemmat kirjat ovat tuttuja muttei tämä viimeinen. Dekkareista en perusta yleensä enkä juuri luekaan niitä.

      Poista
    3. Paljon on taas hyviä kirjoja syksyksi tulossa, monta olen jo kirjastosta laittanut varaukseen. Muitakin kuin dekkareita. Minä en muinoin lukenut ollenkaan dekkareita, mutta kun yhden luin, niin siinähän se oli, lisää pitää lukea. Näkisitpä minun lukemista odottavan kirjapinon ;) Just sain luettua Sofia Lundbergin Kuin höyhen tuulessa, hyvä kirja sekin.
      Sydämeni Inestä en ole kirjana lukenut, katsoin sen sarjan Areenasta.

      Poista