tiistai 10. maaliskuuta 2026

Lintulaudan kevättä

 

 

Harvinainen vieras oli löytänyt tänään tiensä tyttäreni perheen lintulaudalle. 

Töyhtötiainenhan se toden totta on. Aiemmin minä en ole tätä pientä töyhtöpäätä täällä Merilapissa tavannutkaan. Tai siis enhän minä tätäkään yksilöä ole livenä nähnyt. Kuvan ja videon linnusta nähtyäni uskoin todeksi, että siinähän oli yksi harvoista eurooppalaisista varpuslinnuista, jolla on töyhtö.  

Itsetehtyjä kookosrasvapalloja ja siemeniä tälle vieraalle on tuolla linturuokalassa tarjolla. Nähtäväksi jää, eksyykö tämä tintti minun lintulaudan kävijöiden, pikkuvarpusten ja tali- ja sinitiaisten joukkoon. Pieni kuusitiainenkin on minun ilokseni käynyt ruokailemassa koko sydäntalven.  

 

Helmikuun alussa samalle ruokailupaikalle eksyi varpuspöllö, jolle ei kelvannut talipallot. Liharuokaa se oli vailla, kun oli napannut linnun suuhunsa. Pikkuvarpunen taisi jäädä saaliiksi.  Toivottavasti tämä pöllö pysyy nyt poissa tuolta lintulaudalta. 


torstai 20. marraskuuta 2025

Joulua odotellessa

 


 

Ihan pakko oli saada hankittua tämä Lumi Karmitsan uusin Pohjolan eläinsukat-kirja. Hieno kansikuva Mettäkissat-sukista taisi olla se juttu, joka houkutti minut ostamaan tämän vasta ilmestyneen teoksen.

Ja voi, voi, mitä kirja pitikään sisällään 💜  Siellä oli Pohjolan eläimistä saatu luotua sellaisia upeita neulemalleja, joista ainakin minun on erittäin vaikea valita suosikkiani. Olisikohan ne Pörröhännät vai sittenkin nämä Mettäkissat?

Vähän pienemmät ja kotoisammat kissat tulivat tutuiksi muutama vuosi sitten, kun tikuttelin Yökyöpelit. Lumi Karmitsan suunnittelema sukkaohje sekin. Villit vanttuut ja vallattomat villasukat 2-kirjassa oli näin hurmaavat kissasukat. 

 

Mietteitä yli 4 vuotta sitten tehdyssä postauksessa:


" Yksi pieni 36-37-kokoinen sukka tuolla odottelee paria. Nimittäin, ei mennyt niin kuin "römsöösä" ensimmäisen sukan valmistus. Pienihän siitä tuli. Sitten vaan isommat puikot käpäliin ja uutta sukkaa puikoille."

https://mumpsake.blogspot.com/2021/04/yokyopelisukat.html

Jospa tällä kertaa onnistuisin valitsemaan oikean kokoiset puikot 😻

 

 

Mukavaa joulun odotusta 💚

toivottelee Aila-Riitta  

  

perjantai 10. lokakuuta 2025

Pähkinänakkeli



Harvinainen vieras ilmestyi pari päivää sitten isosiskoni pihalla olevalle lintujen ruokintapaikalle. Pähkinänakkeli tuli  meille tutuksi jo 50 vuotta sitten. Silloin se ilmestyi äitimme Ennan pirtin ikkunan alla olevalle lintulaudalle. Muistaakseni silloin sen näkeminen oli vieläkin harvinaisempaa. Niin outo kulkija tuo pähkinänakkeli silloin äidillemme oli, että hän kirjoitti linnusta runon Outo lintu. Tämän runon olen tallentanut Kirjamuuri-blogiini, muiden äidin runojen ja muistelujen joukkoon. 

Äitimme runon mukaan silloinen vieras oli melkoinen lintulaudan kunkku, joka valtasi ruokailupaikan röyhkeästi itselleen. Tänään pähkinänakkelia oli vastassa monta muuta nälkäistä suuta. Muutama närhi ja harakka olivat nyt "kunkkuja", joita talitintit ja hömötiaiset, tämän uuden tulokkaan kanssa saivat väistellä. Ja olihan siellä kuusien alla kytiksellä naapurin kissakin 😺, saalista vailla sekin taisi olla. 

 

Olipa mukava, kun tämä maapähkiöitä ja auringonkukan siemeniä hamstraava puukiipijä tuli muuttomatkallaan poikkeamaan sisareni pihalle. Toivottavasti seuraava vierailu tapahtuu vähän lyhyemmän ajan sisällä. Isosiskoani kehoitin kirjoittamaan oman runonsa tästä syksyisestä kulkijasta. 


 Hömötinttikin yrittää saada osansa talipallosta.  

 Syysterveisin Aila-Riitta 🍂

 

torstai 9. lokakuuta 2025

Särkynyt sydän

 

Kuten aiemminkin, nuo minun huivi-tekeleeni jostain ihmeellisestä syystä saavat alkunsa jostain kukasta! Tässä särkynyt sydän tyttäreni pihalla viime kesänä!

Huom. Tuo viime kesä oli muistaakseni kolme vuotta sitten. Nyt vasta muistin tämän blogi-luonnoksen. No, kiva muistella itsekin näitä suunnitelmiani 🌸

Aina ei mene niin kuin "römsöösä"  

 

Tästä se ideointi silloin lähti. Jo heinäkuussa tuhertelin tuon huivin kaavioiden kanssa. Lanka oli silloin vielä hakusessa tähän ideointiin ja ruutupaperipino painui aina vain alemmaksi muiden ahaa-elämysten alle! Kunnes Kevätpäiväntasaus-yllätyshuivia neuloessani muistin tuon kesken jääneen ideoinnin.

Tällainen siitä sitten tuli! Särkynyt sydän!

 

 

Langan väri ei ole kyllä paras mahdollinen kuvaamaan tuota sydämen muotoisen kukan väriä. Kesällä neulomaani Alppiruusu-huivin langan sävyä  suunnittelin tähänkin huiviin. 

 

 

Tässä näkyy nuo huivin mallikerrat lähempää. Sydämen muotoa olen yrittänyt tuohon saada aikaiseksi. Kehittelyn varaa on kyllä vielä paljon ja uuden version ruutupiirrosta tuosta aiheesta on jo aloitettu!

 

 

Aika "reiättömiähän" nämä minun tekeleeni ovat, mutta jospa joskus vielä pääsen sinne saakka! "Tyvestä puuhun", eikö se niin ollut!

Lankana tässä on virolainen villalanka A-26, 8/2 ja pyöröpuikot 5,5mm. Lankaa meni 220g ja melko iso huivista tuli. 100cm x 220 cm.

Nyt on sitten vielä se aikaa vievin (mulla ainakin) homma edessä. Ohjekaavioiden laittaminen PDF:lle. Ja sehän on mulla vasta opetteluvaiheessa, mutta "yrittänyttä ei laiteta", vai miten se tämäkin sanonta oli. Vai olisko se, että "minkä vanhana oppii ...."

Saapa nähdä, montako vuotta ehtii kulua ohjekaavioiden tallennukseen 🌺

 

tiistai 7. lokakuuta 2025

Liinu-mummu

 

 

Tänään 7. päivänä lokakuuta tulee kuluneeksi 140 vuotta äidinäitini Eveliinan syntymästä. Kuinka onnelliselta Liinu-mummuni tässä kuvassa näyttää. Kuinka pienistäkin asioista noina sodan jälkeisinä vuosina ihmiset tunsivat tyytyväisyyttä. Voin kuvitella, kuinka ylpeänä Liinu-mummu esittelee kasvattamaansa gloxiniaa. Tummanviolettien,  samettinpehmeiden kukkien runsautta on luultavasti ihailtu koko pihapiirissä. Kukkien värin voin vain kuvitella, koska väriähän näissä sen ajan kuvissa ei vielä ollut.

 

 

Muistoja minulla on hyvin vähän Liinu-mummustani, koska olin hänen kuollessaan vasta kuuden vuoden ikäinen. Mummu oli vuonna 1954 kuollessaan vasta 68 vuoden ikäinen.

Kastetodistuksen mukaan Evelina Elisabeth Rajanen syntyi 7. päivänä lokakuuta vuonna 1885. Syntymäpaikka oli Tamarac City, Houghton Michiganissa, Amerikassa, jonne hänen vanhempansa Matti Rajanen ja Maria Liisa os. Vallo olivat muuttaneet paremman elintason toivossa. Pian mummuni syntymän jälkeen tämä pieni perhe muutti takaisin Suomeen. Luultavasti odotukset valtameren takaisesta helpommasta elämästä olivat heille pettymys. Sen, mitä he silloin miettivät, on meille pelkkä arvailu.  


 

 

1880-luvulla tapahtuneelta Amerikan matkalta on säilynyt vain tämä kuva Simossa syntyneistä isoisovanhemmistamme Matti ja Maria Liisa Rajasesta. 

Sukuhistoria on kummasti alkanut kiinnostaa minua näin vanhemmalla iällä. Missä ja millaista elämää nuo meidän sukumme aiemmat polvet ovat eläneet? Sen haluaisin saada kaivettua esiin tuolta historian kätköistä. 


 

 

Minulla ja sisarillani on myös muistona tuosta esivanhempiemme lyhyestä elämänvaiheesta, Hancockissa vuonna 1886 päivätty mummuni Eveliinan kastetodistus. Jo niin hauras, pitkälti toistasataa vuotta vanha paperi, jossa voi tuntea historian lehtien havinaa. Niin minä kuvittelen tuota katsoessani. 

 

 

 

lauantai 20. syyskuuta 2025

Pastoraalisukat

 

Taas on tovi vierähtänyt etten ole saanut aikaiseksi tätä neuleblogiani päivitettyä. Neuleita olen kyllä tikuttanut television katselemisen aikana. Nämä sukat vaativat kuitenkin ihan oman neulehetkensä ja silloin oli telkkari tiivisti suljettuna. Ei haluttanut alkaa virhesilmukoita paljon korjailemaan. Huh huh, urakkaa näissä piisasi. Onneksi sukkien tilaaja oli pitkämielinen ja jaksoi odottaa hoputtamatta näiden valmistumista. Enpä aivan hetkeen ole tällaista urakkaa työstänyt, eikä vähään aikaa tee mieli tarttua samanmoiseen työhön. Sen verran oli silmätkin koetuksella, mutta silmätipoilla siitäkin selvittiin. 

 

 

Malli näihin kaunokaisiin löytyi tästä muutama vuosi sitten ilmestyneestä Novitan Arabia 1873 sukkalehdestä. Lankana käytin Opalin 4-säikeistä sukkalankaa.

Kukkien silmukointiin käyttämäni keltainen lanka taisi olla Garnstudion yksiväristä Fabelia. 

Sukkien saaja oli tyytyväinen ja juuri hänelle nämä olivatkin sopivat. Olihan hänellä hyllyillä monta Pastoraalia ennestään, nimittäin erikokoisia kauniita kannuja. 

 

 Syksyisin terveisin Aila-Riitta 🍂

 

sunnuntai 19. toukokuuta 2024

Kaatuneitten muistopäivä 2024

 

 

Tänään vietämme kaatuneitten muistopäivää ja kiitollisina muistamme taas kaikkia heitä, jotka uhrasivat henkensä, jotta me saamme nyt elää vapaassa maassa 🇫🇮

Edesmennyt äitini menetti talvisodassa kaksi veljeään, enomme Leon ja Veikon. Äidille oli erittäin tärkeää, kaikkina elämänsä vuosina kunnioittaa sankarivainajina kaatuneiden veljiensä muistoa viemällä sinivalkoiset kukat heidän haudoilleen. Ja tämän perinteen vaaliminen on muodostunut tärkeäksi myös minulle ja sisarilleni. 

Tänäkin sunnuntaina nämä sinivalkoiset kukat muistuttavat meitä heidän uhrauksistaan ❤️


maanantai 27. marraskuuta 2023

Pakkaspäivän puuhia

 


 

Nyt on jo toinen "pirttipäivä" peräkkäin. Talvikelit ovat taas edessä, nytkin mittarissa - 17 pakkas-astetta. Jokapäiväinen kävelylenkki meren rannalle jäi tänäänkin tekemättä, kun pakkasherra oli jo ulko-ovella vastassa. Ja siihen päälle kylmä tuuli, niin parempi pysyä sisätiloissa.

No, ei "hätiä mitiä", puuhaa riittää pirtissäkin. Ja tämänlainen puuhastelu onkin minulle mieleen. Mikä sen parempaa, kun uppoutuminen hyvään kirjaan ja väliin muutama puikollinen junasukkaa. 

 

Minun päivittäisiin rutiineihin kuuluukin päiväkävelylenkin lisäksi lukutunti. Joskus tunti vierähtää melko pitkäksi, jos sattuu kiinnostava kirja käsiin. Historian tositapahtumiin perustuva Lisa Wingaten Kadonneiden rakkaiden kirja oli yksi niistä monista. Nyt onkin kirjablogeissa menossa marraskuunlukuhaaste, jossa luetaan ainakin 30 sivua päivittäin 📘 Ja tottahan siihen minunkin piti osallistua.

Toivottavasti jo huomenna tarkenee kävelylenkillekin ❄️

 

lauantai 18. marraskuuta 2023

Junasukkia ja pipareita

 

 

Pitkän tauon jälkeen sain vihdoin aikaiseksi päivittää tätä neuleblogianikin. Sukkapuikot pysyvät vielä näpeissäni ja tässä viimeisimpiä neulomuksia. Nämä junasukat olen neulonut Novitan Nallelangasta pikkuisia varpaita lämmittämään. Alhaalla oikealla olevat kirjavat sukat ovat merinovillaiset, jokin italialainen lanka taisi olla. 

Näitä junasukkia on mukava tehdä. Helpolla ohjeella sukkaparin saa äkkiä valmiiksi 💜

 

 

 

Jämälankoja olen myös saanut kulutettua muutamiin aikuisten sukkiin. Tässä yhdet polvipituiset, 38 numeroiseen jalkaan. Työläin ja tympein homma näissä sukissa on lankojen päättely. Useasti päättelyä vaille valmiita sukkia on vino pino odottamassa sitä kauan kaivattua "päättelyinspistä".

 

 

 

Nuorin sisareni pyysi minut kanssaan jouluntuoksuiseen puuhaan, ja niinpä pitkästä aikaa pidin kaulinta kädessäni. Pipareita valmistuikin melkoinen läjä. Suurimman työn kyllä oli siskoni tehnyt jo ennakkoon; taikinan edellisenä iltana ja melkein koko taikinan hän oli jo ennättänyt leipoa ja suurimman osan paistaakin, ennen kuin ennätin touhuun mukaan. Kylläpä maistuivatkin hyvältä päiväkahvin kanssa 😋 Ja ison rasiallisen sain kotiin vietäväksi. Vaikein osuus minulle on se, kun nämä herkut pitäis säästää jouluksi. Huh ja huh, taitaa olla minulle herkkup........ mahdoton tehtävä 😟

Nähtäväksi jää 😍


lauantai 9. huhtikuuta 2022

Unikkoja neuleessa

 

Pitihän se minunkin aloittaa tämä suosittu Unikkoneule, niin paljon sitä on "hehkutettu". Malli on @kaksosflikat- sivustolta. Lankana tässä neulomassani S/M- kokoisessa neuleessa on tuo heidän ohjeessa käytetty Drops Air, joka onkin aivan ihanan höyhenenkeveä ja ilmava lanka. Aiemmin olen neulonut huiveja tästä Dropsin langasta.

Tässä kuvassa on valmistumassa ensimmäinen hiha. Toisen hihan ajattelin tehdä peilikuvana, kuten ohjeessakin mainittiin. 

Kaksosflikkojen ohje on erittäin selkeä ja helposti ymmärrettävä, kiitos siitä 🙂


Jännää oli seurata, saanko tarpeeksi tasaista pintaa aikaiseksi tällä minulle aiemmin tuntemattomalla tikapuutekniikalla. Ensimmäinen haaste neuleen aloituksessa oli ottaa haltuun nämä tikapuut 🤔 

Monta vuosikymmentä kestäneellä "neuleurallani" näitä tikapuita ei ole, ihme kyllä, vastaani tullut. Intarsianeuleita olen kylläkin paljon tehnyt, muistaakseni ensimmäisiä jo 1980-luvulla. Aluksi mietin, että tähänkin malliin olisin voinut intarsiatekniikkaa käyttää. Lankaa olisi mennyt paljon vähemmän, mutta toisaalta lankojen päättely olisi ollut työlästä. Siis unohdin sen tekniikan ja opettelin uuden, joka, ihme kyllä, "tarttui päähäni" hyvin pian 🤗 

 

Huhtikuun räntäsateisen aamupäivän muuttuessa lumisateiseksi iltapäiväksi on todella hyvä syy unohtaa jokapäiväinen kävelylenkki ja uppoutua lankakerien maailmaan. No, kävelylenkin aika taitaa kyllä tulla myöhemmin iltapäivällä, jos tuo lumisade lakkaa ❄️

Nyt kuitenkin  on päiväkahvin aika ja sen jälkeen minun lauantaipäiväni jatkuu tikapuiden parissa.

 

Mukavaa viikonloppua toivottaa Aila-Riitta.

keskiviikko 9. helmikuuta 2022

Näenkö mä unta

Enna n. 18 v.


Äitini Ennan syntymästä on tänään 9. päivänä helmikuuta kulunut 113 vuotta ja hänen kuolemastaan jo 28 vuotta. Kuinka onnekkaita me sisarukset voimme olla, kun meillä on muistoina äitimme muistelmat ja tarinat.

❤️ Sinä elät niin kauan kuin sinut muistetaan.

Äitini oli eläissään ahkera pöytälaatikko-runoilija/kirjoittaja.  Tässä yksi äitini runo, jonka hän kirjoitti 80 vuoden ikäisenä odotellessaan kevättä ja kesää, runsaslumisen talven jälkeen.

 

 

Äitini Enna kirjoitti tämän runon 23.huhtikuuta 1989.  



 

Näenkö mä unta, vaan olisko tuo lunta.

Kun viikon päästä on Vappu, lakaista täytyy rappu.

En näe unta, ulkona on paljon lunta.

On talvi ollut erilainen, leuto ja lauhanlainen.

Mutta lunta on tullut, on kolattu kuin hullut.

On tullu kasoja suuria, aivan kuin Kiinan muuria.

Nyt täytyy tämä lopettaa, alkaa Juhannusta odottaa.

Josko lumi ois silloin pois, ja kaunis ilma ois.

Oisko hiirenkorvat puissa, paljaissa nuissa.

 

 *****

 Olen tallentanut hänen runojaan ja muistelmiaan kirjablogiini

https://kirjamuuri.blogspot.com

 

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Syksyisiä päiviä ja talven odotusta

 

Syyskuun tekosia seuraillaan taas täällä Perämeren rannalla. Eilen pohjoistuuli oli puhaltanut meiltä meren pois, ylhäällä oleva pieni kuva uimarannalta sen todistaa. 

Tänään vesi oli palannut lähes kokonaan takaisin ja meri oli ihanan "pläkkityyni". Eilispäivän myrsky oli ja meni.

Ja mistä tietää, että syksy tulee ja sen perään saapuu talvi 🤔

 

Minulle ennusmerkit syksyn tulosta ovat oudon kummallisesti laatikoista esiin pyrkivät villalangat. Islantilainen LettLopi rynnii heti keulille. Viime talvena se pääsikin kolmeen puseroon. Lankatilausta olenkin tässä jo suunnittelemassa, kunhan saan väritoiveet puseroita kaipaavilta. Ja sitten pääsevät taas pyöröpuikot töihin. Kesä on mennytkin lähes ilman käsitöitä, muutaman sytomyssyn olen puuvillalangoista neulonut. Päivät ovat kuluneet kirjojen kanssa seurustellessa 📚 

Kirjamuuri on nyt myös Instagramissa @kirjamuuri 

 

Mukavaa syksyisen päivän jatkoa  🍂

toivottaa Aila-Riitta

lauantai 28. elokuuta 2021

Suomen luonnon päivä


Suomen luonnon päivää vietin tänään tällaisen polun varrella. Mustikkametsään kävi minun tieni, kuten parina edellisenäkin päivänä. Vielä löytyi kuusien alta isoja "mustikanmöllyköitä", joita pari kylmää yötä ei ollut palelluttanut. Puolukat saivat jäädä vielä punertumaan, minä kun poimin marjani puolukkasurvosta varten ja siihen eivät raakileet kelpaa.

Eilisellä mustikkaretkelläni sain seurata kurkien muuttomatkalle lähtöä. Oli vähän hakusessa, kuka sitä auraa johtaa. Pitkän aikaa pyörivät taivaalla, ennen kuin saivat valittua johtajan. 

 

Läheisen suon karpalot (kurkimarjat) saivat jäädä kypsymään ja odottamaan kevättä ja kurkien takaisinpaluuta. Perimätiedon mukaan kurki (Grus grus), onnen lintu, tuo keväällä mukanaan valon ja lämmön ja herättää luonnon henkiin. Muinaisessa Egyptissä kurkea pidettiin auringon lintuna.  

 Pihlajanmarjat värittivät maisemaa, vaikkakin pihlajia ei tuossa metsässä paljon olekaan. No, joitakin kuitenkin näkyi kuusten ja mäntyjen joukossa. Ja muutama sienikin oli intoutunut nousemaan  maasta sateen jälkeen.

Mukavan aurinkoisen päivän vietin syksyisessä luonnossa  ja nautin raittiista ulkoilmasta. Kotiinviemisinä tänään oli pari litraa käsinpoimittuja mustikoita, joista aion tulevan talven aikana nauttia. Syön sellaisenaan, kaurapuuron seassa, keitän soppaa, smoothiessa 😋

Ja huomenna aion mennä takaisin tuon samaisen polun varteen. Kyllä sieltä vielä jokunen hallalta piiloutunut mustikka löytyy.

Ai niin, ensin päivälenkille hyvässä, tutussa seurassa ja sen jälkeen mustikkametsään. Näinhän se meni 😊


Myöhäisiltaa toivottaa Aila-Riitta


maanantai 2. elokuuta 2021

Taulakääpä


Koivunoksaan korkealle teki taulakääpä pesän 😊


Marjaretkellä törmäsin tällaiseen luonnon ihmeelliseen yhteiseloon. Kumpi oli ensin, oksa vai kääpä? 

Minun vähäisen "kääpätuntemukseni" mukaan tämä yksilö mahtaa olla taulakääpä 🤔

Ja sitten minä (totta kai) aloin syventämään tietojani käävän  elämästä.

Taulakääpä on lehtipuiden lahottajasieni, etenkin koivujen, josta tämäkin kuva on hyvä esimerkki. 

Ristikkoja ratkoneena tiesin kyllä, että taula liittyy sytytykseen ja taulakäävästähän saadaan sytykettä. Oppimani uuden tiedon mukaan, saamelaiset käyttivät muinoin taulakääpää taulaamishoitoihin, jossa käävän kytevää tuhkaa annettiin putoilla iholle, ja sillä oli parantava vaikutus.

Tiedon mukaan yli 5000 vuoden takaa on löytynyt taulakääpää. Alppien jäätiköltä löytyneeltä muumioituneelta Jäämies Ötziltä on löytynyt tulentekovarusteissaan  taulakääpää. Toisen teorian mukaan kääpää olisi ollut hänellä mukana lääkintäsienenä. Entisinä aikoina taulakäävän maltoa käytettiin verenvuodon tyrehdyttämiseen.


Luonnon parantava voima 🙂

Näitä C-vitamiinipitoisia vadelmia sain tältä luontoretkeltä kotiinviemiseksi. Meillä näitä kutsutaan vaaraimiksi.

 

Päivänjatkoja 

toivottaa Aila-Riitta

perjantai 2. heinäkuuta 2021

Maariankämmekän paluu

 

 Maariankämmekkä kuuluu orkidea-lajeihin, uhanalainen, määritelty silmälläpidettäväksi. Ja silmällä olen taatusti tätä yksilöä pitänyt. No, nimeä en vielä ole sille antanut 😉 Viime kesänä sen seuraksi ilmestyi kaveri, ja nyt huomasin, että kolmas pieni alku oli niiden vierellä.

Alkukesästä asti olen odottanut tämän yksilön paluuta. Suomessa laji on yleinen ja sanotaan, että Pohjois-Suomessa tavattavat yksilöt ovat pienempiä kuin Etelä-Suomessa. Tämä yksilö on kyllä toista mieltä ja niin olen minäkin.

 

Lenkkipolkuni varrella tai oikeammin kylätien pientareella tämä kaunotar on elellyt useamman vuoden. Ilmestyy kuin varkain tuohon sammaleisen kosteaan ojan pohjaan, mutta eipä tiedä, että seurannassa on 🙂

Orkidea-lajikkeeksi tämän maariankämmekän kyllä tunnistaa yksittäisistä kukista, ovat ne niin kauniita. 

Joka kerta noiden ohi astellessani, toivon että ne saisivat kukkia paikallaan tuossa sammalmättäällä, eikä kenenkään maljakossa.

 

 

Lämmintä kesäiltaa 

t. Aila-Riitta

torstai 24. kesäkuuta 2021

Juhannus

 

 

Huomenna on keskikesän juhla, juhannusaatto. Jussinpäivää juhlittiin jo tänään. Mitään helteistä juhannusta nuo ennustukset eivät luvanneet, ainakaan tänne Perämeren pohjukkaan.

No, se otetaan, mikä annetaan ja kuitenkin keskiyön aurinkoa odotellaan 🌞 Jospa se huomenna sitten näkyisi.

 

 

Muutama sytomyssykin on valmistunut. Sukkapuikkorintamalla ei ole tapahtunut mitään, syksymmällä taas villalangat pääsevät puikoille. 

Nyt kuvaan pääsee osa minun tämän kesän terassikukistani. Äitienpäiväksi saamani orvokki on innostunut puskemaan kukkia ihan purkin täydeltä. Harmi, ettei kuvaan saanut tallennettua noiden kukkien ihanan samettista pintaa.

Hyvää juhannusta

t. Aila-Riitta

 

perjantai 11. kesäkuuta 2021

Kesän kaunis luonto

 

 

Puna-ailakki, metsäkurjenpolvi ja kullero, nämä meidän luontokukat ovat nyt kauneimmillaan. Kaikki nuo, joita normaalisti kerätään juhannuskimppuihin, ainakin täällä Perämeren rannalla. 

Ja vielä tuomikin. Juhannuksen viettoon on vielä kaksi viikkoa aikaa. 




No, nautitaan nyt näiden kauniista värikkyydestä ja katsellaan, mitä muuta lämpimät kesäpäivät tuovat tullessaan.

Niin kuin tällaisen vastaantulijan. Aamupäivälenkillä ollessani hän tuli vastaan, räkätinpoikanen.

Aikamme katselimme toisiamme ja sitten hän kipitti metsään ja minä jatkoin hiekkatietä pitkin meren rantaan.

Aurinkoista päivänjatkoa

t. Aila-Riitta

maanantai 31. toukokuuta 2021

Sytomyssyt ja orkideat

 

 

Muutaman sytomyssyn olen saanut taas neulottua, samalla helpolla mallilla. Ja lisää on tulossa. Puuvillalangoista nuo tikuttelin.

Ja oli ihan pakko laittaa kuvia noista minun orkideoistani. Täällä pysyvät mukavasti kuvat tallessa. Valkean orkidean sain viime kesänä ja nyt se innostui puskemaan toistakymmentä nuppua, ensimmäinen kukka aukesi eilen.

 

Lilan orkidean sain äitienpäivänä  🌸 Siinä on kolmessa varressa yhteensä parikymmentä kukkaa.

Viime talvena minulla oli enimmillään kolmetoista orkideaa, mutta jouduin hävittämään ne kaikki. Pääsi livahtamaan villakilpikirva-ötökkä minun "orkideatarhaani". Olis pitänyt jättää se kolmastoista orkidea ostamatta, kun kaupantekijäisinä sain tuon ötökän. Ja sehän levisi vauhdilla muihin orkideoihini, vaikka yritin kaikin mahdollisin myrkyin sitä ja sen kavereita tainnuttaa. Mutta olivat sitkaampia kuin minä, mulla "paloi päreet" ensin 😡

No, opinpahan ettei kannata ahnehtia liikaa, vähempikin riittää ja pienestäkin voi iloita 🙂

Mukavaa alkanutta viikkoa t. Aila-Riitta

 

keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Talven lämmittäjät, Riddarit

 

   

Nämä Riddarit neuloin talven aikana synttärilahjoiksi. "Kissojen ja koirien kanssa" piti metsästää Istexin Léttlopi-lankoja. Oli vissiin jonkun toisenkin ajatuksissa nuo islantilaisneuleet, näin ymmärsin. Nuo värit sitten onnistuin vihdoin ja viimein saamaan, tai onnistuttiin 😉 

Nimittäin useampi henkilö osallistui tuohon metsästysretkeen.

 

Ohjeen näihin riddareihin sain kirjasta Vedis Jonsdottir Islantilaisia neuleita. Muutama viikko piti odotella kirjastosta tuota kirjaa, ennen kuin pääsin aloittamaan neuleita. Vähän jouduin silmukkamääriä muuttamaan, että sain mitat täsmäämään.

No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Lahjojen saajat olivat tyytyväisiä, sehän se tärkeintä olikin.

Nyt sitten keskitytään puuvillalankoihin, kun on kohta se kesä  🌞

Ei aivan vielä, ainakaan meidän rannoilla. Mutta toivossa eletään, kohta se tulee, toivottavasti 😉

Sitä odotellessa, illanjatkoja t. Aila-Riitta

  

perjantai 21. toukokuuta 2021

Käpy-huivin ohje


Käpy-huivi

 malli: oma

 Materiaalit ja työvälineet:

 Virolainen  100%  liukuvärjätty villalanka, poltettu oranssi A-32, 6/2 n. 180 g

 pyöröpuikot 5 ½ mm, päättelyyn  6 mm

 Pingoitukseen nuppineuloja

 

Huivin koko: Pingoituksen jälkeen yläreunan leveys n. 194 cm ja huivin korkeus kärjestä yläreunaan n. 88 cm.

 

Tämä Käpy on ensimmäinen suunnittelemani huivimalli jo vuodelta 2008.

Näin kirjoittelin silloin yhteisessä blogissamme 13 vuotta sitten:

Että, miten lupiinista tuli käpy:

Ja idea syntyi silloin tästä:

Maikin minulle kymmenisen vuotta sitten tehdystä öljyväri-maalauksesta.
Olen ihaillut noita muiden suunnittelemia pitsihuivien malleja. Ajattelin, josko minäkin saisin aikaiseksi jonkinlaisen mallin. Ei muuta, kuin ruutupaperi, lyijykynä ja kumi esille, ja kehittely käyntiin. Lupiinikuvio syntyi paperiin, mutta sitten iski "tenkkapoo". Lankavarastoa pesmeltäessäni sieltäpä ei löytynytkään sopivaa lankaa. Seuraavaksi lupiininkukka lyheni ja muuttui kävyksi.
Huivin keskustassa olevat kuviot ovat vaikka männynkäpyjä ja reunuksessa olevat kuusenkäpyjä. Reunukseen en ole oikein tyytyväinen, mutta tehty,mikä tehty. Purkamaan en viitsi ryhtyä.







Mallineule: katso kaaviot ohjeen lopussa.
Malli on niskasta aloitettava.

Aloitus:
Luo 5 silmukkaa. Lisää seuraavalla kerroksella 2 s. Neulo 1 s. oikein, seuraava silmukka etu-ja takareunasta oikein,1 s. oikein,seuraava silmukka etu-ja takareunasta oikein,1 s. oikein. Puikolla nyt 7 silmukkaa.

Neulo sitten kaaviota 1( kerrokset 1-16.)


Siirry sitten kaavioon 2 ja toista kerroksia 1-20 haluttu määrä. ( Itse toistin sitä 6 kertaa)

Sen jälkeen neulo reunus-kaaviota kerrokset 1-20.

Päättele huivi kaavion viimeisellä nurjalla kerroksella löysästi (puikko nro.6).

Liota huivia puolisen tuntia. Itse laitoin veteen vähän huuhteluainetta. Tarkista sopiiko käyttämällesi langalle huuhteluaineen käyttö.
Rullaa huivi pyyhkeen sisällä lähes kuivaksi ja pingoita se. Anna kuivua muotoonsa.

Kaavioita seurataan oikealta vasemmalle. 1. kaaviossa on koko huivin leveys.
Nurjat kerrokset on merkitty kaavioon (parilliset). Ne neulotaan nurin, paitsi 2 ensimmäistä j
a 2 viimeistä simukkaa aina oikein.

   Klikkaa kaaviot isommiksi.


 






  

kaavio 1.



    

 

 

 

 

kaavio 2 oikea puoli

 






    

 

kaavio 2 vasen puoli








  

 

reunuskaavio oikea puoli

 







 

reunuskaavio vasen puoli








 Toivottavasti nuo kaaviot on luettavissa.      Testaan kyllä ne, kunhan saan vironvillalankani tarkistettua ja löydän sopivan sävyn.


Illanjatkoja

t. Aila-Riitta